Satu Tuomiston kauniin ihon salaisuus
Satu Tuomisto listasi viisi vinkkiä, joilla voi ammentaa arkeen lisää energiaa ja hyvää oloa – yksi niistä on kollageeni, joka saa ihon hehkumaan.
Yrittäjä ja juontaja Satu Tuomistolle hyvinvoinnista huolehtiminen on tärkeä osa arkea. Hän uskoo, että kauneuskin kumpuaa sisältäpäin.
– Meikit ja muut ovat ihan toissijaisia, niillä ei voi pahaa oloa piilottaa. Minulle hehku on sitä, että voin hyvin, hän toteaa.
Satu Tuomiston viisi keinoa vaalia sisäistä ja ulkoista hehkua
1. Kollageeni on ihon paras ystävä
– Ihoni kuivuu helposti ja täten tärkein kauneudenhoitotuotteeni on Hehku Kollageeni & Hyaluroni. Kollageeni ja hyaluronihappo pitävät ihon ja limakalvot kimmoisina ja hyvinvoivina ja tunnen sen vaikutukset koko kehossa. Käytän laadukasta, kotimaista Terveyskaistan Hehku Kollageeni & Hyaluroni - ravintolisää, sillä siinä on ylivoimainen koostumus vaikuttavia ainesosia. Pidän myös tärkeänä sitä, että kollageeni tulee kalasta naudan sijaan.
2. Onnellisuus syntyy positiivisista ajatuksista
– Kulunut vuosi on pitänyt sisällään haastavia tilanteita, ja olen tarkoituksellisesti vahvistanut ja kehittänyt mieleni toimintaa. Uskon siihen, että stressi ja ahdistukset ovat ajatuksia, joita voi ainakin osittain hallita itse. Haluan ajatella positiivisesti ja keskityn asioihin, jotka ovat elämässäni hyvin. Saan iloa auringonpaisteesta, hyvästä musiikista, ihanasta aamukahvista, läheisistä ihmisistä, koirastani ja perheestäni. Olen kiitollinen pienistä asioista.
3. Lempeä liikunta hoitaa kehoa
– Osaan nykyään kuunnella kehoani ja kysyä itseltäni, mikä kulloinkin sopisi minulle parhaiten. Olen aktiivinen ja harrastan liikuntaa monipuolisesti, mutta jos joskus tuntuu siltä, etten halua tehdä mitään, niin en tee. Hyvä olo on tasapainoa, eikä urheilu ole minulle enää pelkkä suoritus – nautin siitä hyvästä fiiliksestä, jonka urheilu antaa.
4. Hyvä olo puhtaista ja ravitsevista raaka-aineista
– Noudatan maidotonta ruokavaliota ja välttelen viljatuotteita. Sellainen ruokavalio sopii minulle hyvin ja tukee hyvää, hehkuvaa oloa. Arjessani ruokavalioni koostuu puhtaista ja yksinkertaisista raaka-aineista; suosin luomua ja valitsen riistaa, kun sitä on saatavilla. Säännöllisyys ylläpitää vireystilaa, mutten koe huonoa omaatuntoa, jos joskus haluan ottaa lasillisen viiniä tai herkutella. Rakastan popkornia!
5. Luonnossa akut latautuvat
– Pyrin menemään metsään aina, kun se on mahdollista. Luonnossa mieleni menee off-tilaan, enkä ajattele mitään, keskityn vain katselemaan ja ihailemaan. Liikun luonnossa koirani kanssa ja olen myös harrastanut metsästystä. Isoveljeni muutti Lappiin ja kaiholla odotan aikaa, kun taas pääsen sinne viikoksi hiihtelemään pitkin tuntureita.
Hehku -kollageenien hyväksytyt terveysväittämät:
- C-vitamiini edistää immuunijärjestelmän toiminnan pysymistä normaalina raskaan liikunnan aikana ja sen jälkeen
- C-vitamiini edistää normaalia kollageenin muodostumista verisuonten, luuston, rustojen, ikenien, ihon ja hampaiden normaalia toimintaa varten
- C-vitamiini ja biotiini edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa
- C-vitamiini ja biotiini edistää hermoston normaalia toimintaa
- C-vitamiini ja biotiini edistää normaaleja psykologisia toimintoja
- C-vitamiini edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa
- C-vitamiini edistää solujen suojaamista hapettumisstressiltä
- C-vitamiini auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta
- C-vitamiini edistää E-vitamiinin palautumista pelkistyneeseen muotoon
- C-vitamiini lisää raudan imeytymistä
- Sinkki edistää normaalia happoemäsaineenvaihduntaa
- Sinkki edistää normaalia hiilihydraattiaineenvaihduntaa
- Sinkki edistää normaalia kognitiivista toimintaa
- Sinkki edistää normaalia DNA-synteesiä
- Sinkki edistää normaalia hedelmällisyyttä ja lisääntymistä
- Sinkki edistää normaalia makroravintoaineiden aineenvaihduntaa
- Sinkki edistää normaalia rasvahappoaineenvaihduntaa
- Sinkki edistää normaalia A-vitamiinin aineenvaihduntaa
- Sinkki edistää normaalia proteiinisynteesiä
- Sinkki ja biotiini edistää hiusten ja ihon pysymistä normaaleina
- Sinkki edistää kynsien ja luuston pysymistä normaalina
- Sinkki edistää veren testosteronitasojen pysymistä normaaleina
- Sinkki edistää näön pysymistä normaalina
- Sinkki edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa
- Sinkki edistää solujen suojaamista hapettumisstressiltä
- Sinkki osallistuu solujen jakautumisprosessiin
- Biotiini edistää normaalia makroravintoaineiden aineenvaihduntaa
- Biotiini edistää limakalvojen pysymistä normaaleina
Jätä kommentti